Sarjakuvasankarien juridiikkaa
Heikki Lindroos
Maailman teknistyessä lainsäädännön määrä on moninkertaistunut yhtä nopeasti kuin Nokia julkaisee uusia malleja puhelimistaan, kilpailijoista puhumattakaan. Kolmekymmentä vuotta sitten Suomen laki-teoksia julkaistiin vain II kappaletta, kun nykyään vihreiden jättiläisten sarjaan kuuluu koko trio. Yksi ammattikunta, johon lain pitkä koura ei kuitenkaan tunnu yltävän, ovat sarjakuvasankarit ja piirroshahmot. Roope-Setä ei työehtosopimuksia tunne, eikä Teräsmies ole kuullutkaan lentoluvista.
Raottakaamme ensimmäisenä hyvän ystävämme Christopher ”Kit” Walkerin verhoa. Tutummin Mustanaamiona eli Phantomina tunnettu herra on Lee Falkin Tarzanin ja Robin Hoodin innoittamana luoma Bengalin viidakoissa seikkaileva sankari. Lainsäädännön valossa tarkastellen ainoa laki, joka Mustanaamioon pätee on lienee Bengalin viidakon laki. Vyöllä herralla roikkuu nimittäin kaksi kappaletta 45.kaliiperista Colt M 1911-pistoolia. Sarjakuvassa pyssyt heiluvat tiuhaan tahtiin, vaikka asetta saa aselain mukaan yleisellä paikalla kuljettaa lataamattomana suojuksessa ja vain hyvän syyn nojalla. Syitä tuskin kannattaa haeskella ja voi olla, että aseenkantoluvatkin ovat jääneet hankkimatta. Puunlatvatalo voisi herättää myös rakennustarkastajan mielenkiinnon rakennuslupien suhteen. Mustanaamiosta kiertävien viidakon sanontojen mukaan Mustanaamio on koville kova ja joka näkee Mustanaamion kasvot, kohtaa häntä kauhea kuolema. Ensimmäisestä tulee mieleen jo Hammurabin laista tuttu silmä silmästä hammas hampaasta vertaus ja jälkimmäinen voitaneen lukea jo Rikoslain 25:7§:n laittoman uhkauksen piiriin.
Maailman itarin mies löytyy tunnetusti Walt Disneyn alun perin luomasta Ankkalinnasta. Roope Ankkaa pihimpää miestä tuskin löytyy tästä universumista ja tämä näkyy hänen haluttomuudessaan maksaa palkkaa sukulaispojalleen Akulle. Vanha Visukinttu olisi kova valttikortti TuPo-neuvottelujen työnantajapuolella, sillä Akun kymmenen sentin päiväpalkat eivät varmasti täytä minkään alan työehtosopimusten minimivaatimuksia. Ankkalinnan KELA ei taida myöskään maksaa elatusapua Akulle Tupun, Hupun ja Lupun kasvattamisesta.
Maailman viattomimmassa laaksossa, jonka poliisiasema oli kerran jo lakkautusuhan alla rikosten puutteen vuoksi, asustaa myös yksi synkkä hahmo, joka teoillaan syyllistyy niin ikään rikoksiin. Kyse on tietysti Muumilaaksosta ja tapahtumien keskiössä puuhamiehenä toimii Mörkö. Rikoslain mukaan, joka tappaa toisen on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Tarinan mukaan, joka Mörköön koskee kuolee maan jäätyessä hänen ympärillään. Muumimamma on tämän kerran kokenut kantapään kautta käden jäätyessä Mörön kosketuksesta ja rikoslain mukaan yrityskin on rangaistavaa. Murhasta Mörköä ei kuitenkaan voine syyttää sillä edellytyksenä on vakaa harkinta, eikä Möröllä loppu viimein ole tarkoituksena aiheuttaa pahaa kellekään.
Viimeinen mysteerien henkilö, joka pukeutuu Mustanaamion tavoin trikoisiin vaikuttaa Metropoliksessa ja kantaa siviilissä nimeä Clark Kent. Taivaiden ruhtinaana tunnettu Teräsmies (Superman) ei varmasti ole kuullut ilmailulain edellyttämästä lentoluvasta ja hän rikkoo myös toistuvasti säädettyjä lentokorkeuksia kaarrellessaan Metropoliksen pilvenpiirtäjien kattojen yllä.
Viimeaikoina ovat puhuttaneet mielenosoituksissa tunnistamattomiksi naamioituneet aktivistit. Naamioituminen julkisella paikalla tapahtuvien yleisön kokoontumisten yhteydessä on kielletty ja rangaistavuuden edellytyksenä on, että naamioituneen ilmeisenä tarkoituksena on ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta. Tarja Halosen 1.12.2004 vahvistama rikoslain muutos ei kuitenkaan tunnu koskevan Teräsmiestä, eikä Mustanaamiota, jotka kekkaloivat sarjakuvien lehdillä jatkuvasti trikoissaan kasvot peitettyinä kylväen tuhoa ja väkivaltaa.
Yhteisrangaistusta sarjakuvasankareille tuskin kannattaa alkaa mittaamaan, sillä rangaistusasteikot eivät riittäisi siihen ja maailmasta tulisi mielikuvitukseton paikka elää. Tyytykäämme siis nauttimaan heidän iloisista ja toiminnan täyteisistä seikkailuistaan jatkossakin.
